Työskentelyssäni tapahtui muutos kaksi vuotta sitten.
Sen jälkeen en ole osannut selittää teossarjojeni syntyprosessia. Muutosta voin kuvata vertaamalla: aiemmin olen saattanut valmistaa 10 teosta vuodessa. Nyt kuluvan vuoden keväällä maalasin kahden vuorokauden sisällä 25 maalausta. Sitä seuraavan viikon kuluessa syntyi 14 maalausta lisää.
Edellisen maalauksen valmistuttua eteen tuli aina seuraava ja sitten seuraava maalaus. Minulla ei ollut yhtä aikaa useampaa prosessia menossa. Jokainen teos tapahtui hyvin lyhyessä ajassa. En osaa selittää, miten se oli mahdollista.
Voin sanoa, että tällä nykyisellä maalausprosessilla ja sitä edeltävällä, aikaa ennen vuotta 2024 tapahtuneella työskentelyllä ei ole mitään yhteisiä piirteitä. Olen alkanut maalata pääasiassa kädellä ilman muita työvälineitä, jotta lämpö ja voima välittyisivät suoraan.
Näyttelyn nimi ”Tuntematon” on arvoituksellinen. Se on jatkumoa kahdelle kuluvana vuonna 2026 esillä olleelle näyttelylle: ”Suljetun oven takana” Tampereella Galleria Rongassa helmikuussa ja ”Vihjeitä”-teossarjalle, joka oli esillä Hämeenlinnassa Kulttuurikonttorin galleriassa heinäkuussa.
Olen kuvataiteilijan lisäksi myös pappi. Molemmissa ammateissa ammennan samasta lähteestä. Tuntuu, että olen molemmissa samalla tavalla tyhjin käsin. Kädet täyttyvät aina tavalla, jota minä en osaa selittää.
Two years ago, something changed in my way of working.
Since then, I have not been able to explain the process through which my series of works come into being. I can describe the change by comparison: previously, I might have completed ten works in a year. This spring, I painted 25 paintings within two days. Over the following week, another 14 paintings emerged.
As soon as one painting was finished, the next one appeared, and then another. I never had several processes going on at the same time. Each work came into being within a very short period of time. I cannot explain how this was possible.
I can say that my current painting process has nothing in common with the way I worked before it, before 2024. I have begun to paint mainly with my hands, without other painting tools, so that the warmth and force can pass directly through.
The title of the exhibition, Tuntematon, is enigmatic. It continues the journey of two exhibitions presented earlier this year in 2026: Suljetun oven takana at Galleria Ronga in Tampere in February, and the series Vihjeitä, which was exhibited at Kulttuurikonttorin Galleria in Hämeenlinna in July.
In addition to being a visual artist, I am also a priest. In both professions, I draw from the same source. I feel that in both, I am working with empty hands. And yet, my hands are always filled in a way that I cannot explain.
